Saako unelmista puhua ääneen?

"Work hard in silence. Let success be your noise."

"Make more moves and less announcements."

Tämän kaltaiset quotet kannustavat olemaan ihan hissukseen omista haaveistaan. Mutta, jos edes sä et itse pidä meteliä sun unelmista, niin ei silloin kukaan mukaan. Miten kukaan voisi auttaa sua tai tarjota sulle uskomattomia mahdollisuuksia, jos ei tietäisi sun olevan avoin niille?

Ajatus kirjoittaa tästä aiheesta syntyi, kun hiljattain tein postauksen mun unelmista. Muistin, että Roosa Rahkonen myös kirjoitti joskus blogissaan Shades of Scandi tästä aiheesta. Etsin vanhan postauksen käsiini ja voin lämpimästi suositella tekstin lukemista muillekin. Postauksessa hän kirjoittaa käänteen tehneestä tekijästä, joka on vienyt häntä kohti unelmiaan "salamavauhtia", kuten hän itse kuvailee.

Mä en usko, että unelmat voivat ikinä toteutua, jos ei edes itse usko niihin. Niihin pitää uskoa ja niitä kohti pitää tehdä töitä. Ja se, että niistä ei puhu ääneen kertoo nimenomaan siitä, ettei itse usko niihin. Musta uskallus unelmoida kielii kunnianhimosta.

Miksi unelmista ääneen puhuminen sitten tuntuu pelottavalta? Mulla ainakin on jäätävä pelko epäonnistumisesta. Mua hävettää kertoa mun unelmista. Mitä, jos ihmiset ajattelee kuullessaan mun unelmista, ettei mulla todellakaan riitä potentiaalia niiden saavuttamiseen? Tai entä, jos joku joskus vuoden päästä muistaa, kuinka nyt kerroin haaveilevani yhdestä sun toisesta jutusta ja tajuaa, etten ole saavuttanut yhtäkään niistä? No huhhuh, ompa noloa. Epäonnistumiset kuuluu elämään ja toisaalta unelmat voivat myös muuttua. En mä tiedä haaveilenko mä viiden tai kymmenen vuoden päästä samoista jutuista kuin nyt, mun mieli saattaa olla jo syksyllä aivan toisenlainen.

Oon ollut aiemmin tosi arka unelmoimaan. Jossain matkan varrella oon kuitenkin onnistunut haalimaan ympärilleni sellaisia ihmisiä, joilla on ollut sellaista rohkeutta, joka multa on puuttunut. Ihmisiä, jotka ovat nähneet maailman avoimena ja kaiken mahdollisena. Musta siinä, että tietää mitä haluaa, ja uskaltaa mennä sitä kohti, on jotain äärimmäisen ihailtavaa. Oon kiitollinen jokaikisestä ihmisestä mun ympärillä, jotka ovat luoneet muhun rohkeutta uskoa unelmiin.

Unelmista ääneen puhuminen kertoo itsevarmuudesta ja uskosta omiin kykyihin. Toisaalta aina ei voi olla varma. Joskus pitää hypätä syvään päätyyn ja ottaa epäonnistumisen riski.

Kun unelmistaan puhuu ääneen, voi myös saada ihan konkreettista apua niiden toteuttamiseen. Roosa kirjoitti omista kokemuksistaan tähän liittyen ja mulla on itsellä myös tapahtunut vastaavalla tavalla. En olisi varmaan ikinä uskaltanut aloittaa yleisurheilua, jos en olisi kertonut siitä ystävälleni idean synnyttyä. Yleisurheilusta tuli yksi parhaista asioista mun elämässä harrastusvuosien aikana. Onneksi uskalsin avata suuni.

Musta siinä ei ole mitään järkeä, että vaikenee, koska pelkää tulevansa naurunalaiseksi. Jos tulee, niin se kertoo vain siitä, ettei toisella osapuolella muutenkaan ole järin kovaa luottoa sun kykyihin. Myöskään siinä ei ole musta järkeä, että pelkää toisen vievän sun idean. Totta kai bisnesasioissa täytyy varmaan pitää jonkinverran salaperäisyyttä yllä, mutta kertomalla kavereille omista ideoista voi syntyä uusia superideoita tai saada korvaamatonta kannustusta ja tukea. Pitämällä meteliä sä saatat jopa löytää etsimäsi liikekumppanin lähipiiristä tai kuten mulla on käynyt, oon ymmärtänyt, että mun lähipiirissä on yhtä seikkailunnälkäisiä ihmisiä, joiden kanssa vielä joku päivä valloitetaan maailma. ;) Oon haaveillut reppureissaamisesta, mutta yksin lähteminen on jännittänyt. Nyt oon jo useemman kaverin kanssa suunnitellut reilireissua heti, kun maailmantilanne sen vain taas sallii.

Mun vastaus otsikon kysymykseen on siis, että saa ja pitääkin!

"Doubt kills more dreams than failure ever will." xx

Huhtikuun kirjat

Kirjoitinkin jo aiemmin innostuneeni kuuntelemaan kirjoja töitä tehdessä. Ajattelin lyhyesti tiivistää omia ajatuksia huhtikuussa päätökseen saaduista kirjoista, vähän lukupäiväkirjan tyyliin. Aiemmin mun lukukokemukset ovat perustuneet lähinnä romaaneihin, mutta tässä kuussa ihastuin myös psykologisiin ja omaelämänkerrallisiin teoksiin.

Michelle Obama: Minun tarinani

Michelle Obaman elämänkerta tarjoaa lukijalleen kurkistuksen maailmanpolitiikan kulisseihin. Suurten päätösten takana on tavalliset ihmiset, jotka peilaavaat maailmaa omiin arvoihin ja kokemuksiin. Hän kertoo kirjassa ystävistään, perheestään, lapsuuden pianotunneista, oikeustieteen opiskelusta ja sen jälkeen alalla työskentelystä. Hän kirjoittaa rasismista, pyrkimyksistään parantaa lasten terveyden tasoa ja siitä, millaista on olla presidentin vaimo ja asua Valkoisessa talossa. Tyyli kertoa koskettaa ja vetoaa lukijaan.

Saara Turunen: Sivuhenkilö

Romaani nuoresta kirjailijan alusta, joka on juuri julkaissut esikoisteoksensa. Ajatuksia liittyen uuden identiteetin rakentamiseen ja arkisia tilanteita vaatimattomaan elämäntyyliin. Kirjana tää oli musta ihan kiva. En tiedä oliko se lukijan ääni vai itse tarina, joka tuntui vähän lattealta. Juoni tuntui sen verran hidastempoiselta, että välillä tuntui, ettei ole juonta lainkaan. Lopussa tapahtumaketjusta muodotui kuitenkin nuoren naisen kasvutarina ja matkan varrella sattuneista tilanteista osa vaan sattui koskettamaan mua enemmän kuin toiset.

Anna-Leena Härkönen: Mikkihiirihelvetti ja muita kirjoituksia

Oon lukenut toisenkin Anna-Leena Härkösen kolumnikokoelmista ja oon tykännyt molemmista ihan hirmuisesti. Kolumnit on kevyitä ja humoristisia. Niitä voi ahmia kokonaisen kokoelman kerralla tai napsia pieninä piristyksinä. Tekstit ovat lyhyitä ja helppolukuisia, käsittelevät arkisia kommelluksia, naiseutta ja suomalaisuutta. Härkönen kirjoittaa matkakokemuksistaan ja kohtaamisistaan ihmisten kanssa. Mulla on käynyt molemmilla kerroilla niin, että oon ahminut koko teoksen yhdeltä istumalta, mutta oon ajatellut, että nää sopis kivasti myös välipaloiksi aina, kun kaipaa piristystä.

Maria Veitola: Veitola

Veitola luki itse kirjan, mikä toi vielä lähemmäs tarinoihin. Kirja koostuu vanhoista kolumneista, joihin liittyviä ajatuksia ja taustoja hän avaa. Kirja kohtaa ihmiset ihmisinä ja tapa, jolla Veitola kertoo elämästään saa miettimään omaa elämää ja arvoja.

Thomas Erikson: Idiootit ympärilläni

Oon pitkään miettinyt tän lukemista, kun tää jossain kohtaa oli niin pinnalla puheenaiheena. Siinä, missä tää oli musta tosi mielenkiintoinen niin koin myös vähän lannistavana luokitella ihmisiä noin tarkasti persoonallisuuspiirteiden perusteella. Toisaalta, pyrkimys tulla paremmin toimeen muiden kanssa ja ymmärtää ihmisiä ympärillään, on musta aina hienoa.

Minna Huotilainen ja Mona Moisala: Keskittymiskyvyn elvytysopas

Tästä en oikein edes muista, mistä koko teos kertoi. Ainakin kirjan nimi tuntui musta harhaanjohtavalta. Ehkä mun odotukset oli vaan turhan korkealla, kun odotin jotain mullistavaa keinoa parantaa keskittymiskykyä, mutta musta tuntui, että teos lähinnä käsitteli tekijöitä, jotka heikentävät keskittymiskykyä. Pureuduttiin puhelin- ja peliriippuvuuteen ja siihen, miten ne vaikuttavat aivoihin. xx

Huhtikuun parhaat

Oon yleensä ajatellut näistä kuukauden lempparipostauksista vähän, että plaaah... Harvemmin mulla mitään tiettyjä lempparikauneustuotteita sun muita muodostuu tai jos muodostuu niin ei ne kyllä kuukausittain kerkeä vaihtua. Näin kuitenkin Emilian blogissa postauksen, jossa lemppareihin olikin listattu mm. myös lempparihetket ja herkut ja sehän sai mut innostumaan (heti, kun herkuista tulee puhe...). Tää olikin yllättävän hauska tapa palata muistelemaan mennyttä kuukautta ja samalla hahmottaa, millä jutuilla on oikeesti ollut merkitystä ja mistä haluan tulevinakin kuukausina pitää kiinni. Huhtikuu oli toisenlainen kuin olisin osannut odottaa. Olin odottanut, kuinka kavereiden kanssa nautittaisiin koulun päättymisestä tekemällä päiväretkiä naapurikuntiin ja pitämällä illanistujaisia keskellä viikkoa. Tarpeetonta edes mainita, mikä muutti suunnitelmia. Tein paljon töitä, opiskelin kohtuullisesti ja lenkkeilin jonkin verran. Olin kotona, ahmin TV-sarjoja, kirjoja ja musiikkia. Maalasin, piirsin, virkkasin ja kirjoitin aina, kun siltä tuntui. Poskipäät paloivat auringossa ensimmäistä kertaa tänä vuonna ja puiden oksiin ilmestyi vihreitä silmuja. Päivien piteneminen ja valon määrän lisääntyminen ovat tuoneet lohtua. Tässä mun huhtikuun kohokohtia.

Hetki: Auringonnousut. En lähe ees selittämään tätä sen enempää, aamuissa on vaan jotain tosi taianomaista. Hankinta: Tilasin tarot-kortit vähän hetken mielijohteesta, kun olin sattumalta kuullut niistä paristakin podcastista. Oon nyt pari kertaa kirjan kanssa pläräillyt niitä ja oon ihan innostunut, joku päivä haluan kyllä erikseen kirjoittaa niihin liittyvistä ajatuksista! Biisit: Kyllästyn yleensä tosi nopeasti uusiin biiseihin, mutta mulla on tullut tavaksi joka kuukausi kerätä lempparibiisejä soittolistaksi, niihin on aina jännä palata myöhemmin. Tän näköinen mun huhtikuun listasta tuli.

Löytö: Nextory. Kuuntelin huhtikuun aikana liki 100 tuntia kirjoja tän appin lataamisen jälkeen. Oon pitkään halunnut lukea enemmän kirjoja, mutta se aloittaminen, alas istuminen ja keskittyminen on tuntunut liian hankalalta. Kirjojen kuunteleminen on kuitenkin mahdollistanut mulle kirjojen yhdistämisen työpäivään ja voi luoja, tää on ihan mullistanut mun elämän... Siis oon kuunnellut mm. pääsykoekirjat pariin kolmeen kertaan ja sen lisäksi ehtinyt muutaman muunkin kuunnella. Lisäksi mulla on parhaillaan kesken varmaan seitsemän kirjaa... Kirja: Michelle Obaman Minun tarinani oli ehkä kirjoista mieleenpainuvin! Sarja: Katsoin tässä kuussa Vampyyripäiväkirjat loppuun. Oon aikoinaan parikin kertaa aloittanut sarjan, mutta se on aina jäänyt kesken. Nyt kuitenkin jäin niin pahasti kokkuun, että pääsin loppuun asti. Instagram-tilit: mm. @emiliaadaelviira, @roosamariasi, @ira.aaltonen, @paperplanesj

Idea: Ryhtyä maalaamaan. Yläasteen valinnaisessa kuviksessa tykkäsin maalata, mutta en oo koskaan kotona sen kummemmin piirtänyt kuin maalannutkaan. Nyt monien somessa on tullut vastaan, että moni muukin on tarttunut tähän uuteen harrastukseen ja se sai mutkin kokeilemaan. Viimeksi eilen hukuin kolmeksi tunniksi napit korvissa pyörittelemään värejä paperilla. Onnistuminen: Oon pitkään tuntenut paloa päästä juoksemaan, mutta ajatus ensimmäisistä kilometreistä tauon jälkeen on tuntunut tuskaiselta. Kevätsäät kuitenkin sai mut pukemaan lenkkarit jalkaan ja nyt, kun oon päässyt alkuun, on ehkä helpompi pitää vauhtia yllä. Herkku: Kaikki kotona leivottu. Sämpylät, porkkanakakku ja mokkapalat...