Mä en mene opiskelemaan syksyllä

Olisinko halunnut opiskelemaan? En tiedä, ehkä.

Aloitin lukion kolme vuotta sitten innoissani sen tarjoamasta lisäajasta mietiskelyyn. Mulla ei ollut mitään hajua, mitä mä haluan elämässäni tehdä. Eikä muuten ole vieläkään.

En koskaan ole halunnut opiskella tekniikkaa, mutta sinne suuntaan polut tuntuivat mua vievän. Fyssakemmamatikkapaketilla sinne päin tuntui kaikki ohjaus olevan. Tai lääkikseen, mutta se oli mulle vielä isompi ei. Kaikki kunnioitus alan ammattilaisille, mutta omalta jutulta se ei ole koskaan tuntunut. Selailin Aalto-yliopiston tarjontaa tekniikan puolelta, mutta mikään aloista ei herättänyt sen suurempaa innostusta. Ihan kivoja aloja varmaan joo, mutta aika lattein fiiliksin niistä koitti pähkäillä.

Jossain siinä välissä olin jo hakemassa sisustusarkkitehdiksi, mutta tulin siihen tulokseen, ettei mussa riitä potentiaalia sille alalle. Mitä mä voisin tuoda sille alalle? Miten mä pärjäisin sisustusarkkitehtina? Sulla joko on tai ei ole sitä, mitä ala vaatii. Sinne olisi pitänyt tehdä ennakkotehtävät. Jotain piirrustusjuttuja. Miten mä muka voisin pärjätä sellaisissa? Erottua joukosta ja tulla valituksi... En mitenkään. Tarpeeksi pänttäämällä voisin oppia sisustusalan trendejä ja historiaa, opiskella materiaaleja tai lukea missä järjestyksessä erilaiset työvaiheet tulee suorittaa. Mutta sille alalle ei ollut sellaista koetta.

Sitten sisko heitti uuden pallon käsiini. Miten ois kauppis? Mähän oon pitänyt kielten opiskelusta. Sieltä olisi hyvät mahdollisuudet kansainvälisiinkin työtehtäviin ja kaupallista osaamista tarvitaan kaikilla aloilla. Se olisi monipuolinen ja yleispätevä tutkinto. Ei tarvitsisi sulkea vielä mitään ovia, mutta ainakin pääsisi elämässä eteenpäin ja olisi joku tutkinto. Pelkällä ylioppilastutkinnolla ei nimittäin pitkälle pötkitä.

Innostuin ajatuksesta. Hain kouluun. Tiesin, ettei mun todistuspisteet tule riittämään, joten luin pääsykokeisiin, minkä töiltäni ehdin ja jaksoin. Välillä motivaatio lukemiseen oli ihan nollassa. Olin lueskellut jodelista, miten muilla on takana 500 tuntia, etävalmennuskurssi ja tähtäimenä 700 tuntia täyteen. Miten mä edes voisin kilpailla samassa sarjassa tollaisten kanssa? Tein sen hetkisen parhaani, mutta tiesin, ettei se ole tarpeeksi.

Kyllä mä koko ajan ajattelin, että se on ihme, jos pääsen sisään. Silti harmitti, kun en päässyt. Olisi helpottanut tietää, että elämällä on joku suunta ja pääsee eteenpäin.

Luulen, että välivuosi tekee mulle hyvää. Parhaat ideathan tulee silloin, kun niille on aikaa. Oon koko ajan ollut niin epävarma siitä, mitä haluan, että en tiedä, miten olisin kestänyt opintojen tuomaa painetta. Sitä jaksaa ponnistella, kun tietää, että se vie omaa unelmaa kohti, mutta epävarman on helppo luovuttaa. Siinä ei menetä mitään, jos luopuu jostain, mistä ei alunperinkään tiennyt haluaako sitä. Vuoden päästä uusi yritys. Joko uudestaan kauppikseen tai sitten jotain ihan muuta. Ei tää elämä onneksi vuodessa kaadu suuntaan tai toiseen. Jos pahinta, mitä tästä välivuodesta voi seurata on se, että ehdin tehdä 39 vuotta töitä neljänkymmenen sijaan, niin mä luulen, että siitä selvitään. Mulla on nyt vuosi aikaa unelmoida ja toteuttaa unelmia.

Vaaleanpunainen kesäyö

Kello on 23.17. Herään ja raotan pimennysverhoa. Ulkona on ihan valoisaa, vaikka on keskiyö. Avaan ikkunan ja sisälle tulvii raikas tuoksu. Viileä ilma hellii poskia ja hengitän syvään. Kömmin peiton alta, kiskon aamutakin ylle ja hipsin ilman kenkiä ulos. Kävelen paljain jaloin pitkin terassia ja istun siihen ihmettelemään. Istun hengittämään kesän tuoksua. Kuulen kaupungilta moottoriajoneuvojen hurinan. Lähempänä, kotipihan pihlajassa laulaa joku lintu.

Kesäyö on vaaleanpunainen. Kesäyö on valoisa, mutta valo on erilainen kuin päivällä.

Kasvien pintaan muodostuu kastepisaroita ja märkä nurmikko tuoksuu ihanalta. Hetki sitten puiden taa laskenut aurinko on jättänyt jälkeensä kajon, joka katoaa vasta aamuauringon säteiden alkaessa pilkottaa. Yöllä on ihanan viileä ja kostea ilma tuntuu puhtaalta hengittää. Aamulla yön kosteus alkaa tuntua hiostavalta, kun aurinko lämmittää ilmaa.

Mietin, että onneksi ei ole hyttysiä. Ne ajaisivat mut samantien takaisin sisälle peiton alle, mutta nyt voin olla tässä rauhassa. Niin pitkään kuin tuntuu hyvältä.

Olen vähän levottomalla tuulella. Tuntuu vaikealta pysähtyä tähän hetkeen. Ajatukset laukkaa heti muualla. En malta kuunnella luonnon ääniä. Avaan Spotifyn ja kuuntelen kuulokkeilla musiikkia. Selaan pinterestiä, kiinnitän huomiota kirjailijoiden nimiin. Tallentamissani lainauksissa toistuu saman kirjailijan nimi. Tilaan heräteostoksena hänen runokirjansa. Hukun jonnekin haavemaailmaan.

Rohkeuden teesit

Oon oppinut tuntemaan itseni enemmän arkajalkana kuin rohkeana. Oon aina ollut tosi varovainen ja ehkä pelokaskin. Alakoulussa, kun liikkatunnilla oli hiihtoa, jarrutin alamäissä koko matkan, vaikka olisi ollut hauskempaa laskea vauhdilla. Sen takia musta tuntuu oudolta kuulla jonkun toisen kuvailevan mua rohkeaksi.

Maria Veitola kirjoitti elämänkerrassaan ihanasti rohkeudesta:

"Kirjasin omat rohkeuden teesini.

1. On rohkeutta käyttää aikaa sellaisiin asioihin, joiden parissa tuntee kukoistavansa ja olla hukkaamatta aikaansa niihin, jotka kuihduttavat. Tämä pätee myös ihmisiin.

2. On rohkeutta puhua muista ensisijaisesti hyvää, koska muiden panetteleminen tai muille vittuileminen on useimmiten osoitus huonosta olosta ja itsetunnosta.

3. On rohkeutta vastata ilkeilyyn rakkaudella."

"Vaikka minusta ei olisi hyppäämään benji-hyppyä tai eläväksi tykinkuulaksi, kaikki kolme teesiäni ovat asioita, joissa minä olen hyvä. Ne ovat myös asioita, joihin kaikkien uskallus ei riitä. Omani riittää. Se johtuu siitä, että vietin vuosia kuunnellen muiden mielipiteitä arkuudestani. Sitten opin, että ainoa, joka saa piirtää rohkeuteni rajat, olen minä itse."

Rohkeutta on monenlaista. Osa meistä on ehkä vähän tyhmänkinrohkeita. Siinäkin piilee rohkeutta, että tuntee omat rajansa. Allekirjoitan kaikki kolme Veitolan rohkeuden teesiä. Lisäksi kirjoitin omat rohkeuden teesini.

Mun rohkeuden teesit:

1. On rohkeutta jaksaa uskoa huomiseen, vaikka ei tiedä, mitä se tuo tullessaan. On rohkeutta toivoa.

2. On rohkeutta olla aito. On rohkeutta luottaa itseensä ja omaan tekemiseen. Siihen, että elämä kantaa, kun tekee niitä juttuja, jotka aidosti tekee onnelliseksi. On rohkeutta hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Nähdä omat vahvuudet, tunnistaa omat heikkoudet ja hyväksyä ne, hyväksyä itsensä niistä huolimatta.

3. On rohkeutta haastaa itsensä. Pyrkiä eteenpäin ja tehdä sellaisiakin juttuja, joista pelkkä ajatus pelottaa. Mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. On rohkeutta uskaltaa ylittää itsensä. Toiselle se voi olla benjihyppy, jollekin toiselle voi olla isompi kynnys lähteä matkalle yksin ja luottaa siihen, että pärjää itsekseen. Jollekin suurinta rohkeutta voi vaatia antaa anteeksi toiselle ihmiselle tai kertoa, että rakastaa.

Mitkä on sun rohkeuden teesit? xx